Leolla on ollut hännässä muutaman viikon ajan outo patti, jota kävimme jo kertaalleen näyttämässä eläinlääkärissä samalla, kun Kape kävi saamassa nestehoitoa oksentelun vuoksi. Ell totesi, että pattia pitää seurata, eihän se iso silloin ollutkaan. Pattia seurattiin, ja tuntui jo välillä poistuneen. Eilen kuitenkin huomasin Leoa silitellessäni, että siellä se patti taas oli - ja ilkeän iso ja lämminkin.  Tulehtunut! Eihän se Leo siihen antanut edes kunnolla koskea, joten aamulla vaan varaamaan eläinlääkäriaikaa. Leo oli kieltämättä eilen vähän vaisu, ja aamullakaan ruuasta kelpasi vain kastikkeet.

Onneksi ell:llä oli ns. aamuvastaanotto ilman ajanvarausta, sinne siis nopean puhelinkonsultaation jälkeen. Ja niin: eihän Leo, iso kolli, antanut koskea pattiin, joten rauhoitus, hännästä karvat pois ja näyte patologille. Patti oli selkeästi tulehtunut ja jonkin verran sieltä tuli eritteitä. Nyt piiiiitkä lääkekuuri, kipulääkettä, kauluri, taitoksia ja betadinea säännöllisesti.  Onneksi on viikon loma.... tässähän tämä loma meneekin, itse yskin yhä keuhkoja pihalle ja kissa kävelee vaisuna kauluri kaulassa(?) Saas nähdä, mitä Leo tykkää lääkkeistä! Multicatit kuuluvat meillä päiväohjelmaan, ja ne menevät nätisti suuhun ja mahaan. Antibiootin voivatkin sitten olla eri juttu.

Mutta oikeasti hieno juttu, että päästiin nopeasti ell:iin ja saatiin kaupungin paras ell asiaa hoitamaan! Ja onneksi on loma ja aikaa, kuitenkin...

Leo makailee vielä kylppärissä lattialämmityksen päällä ja Jaakko-kamu vahtaa oven toisella puolella. En vielä ole päästänyt sitä häiritsemään kaveria, antaa toisen nyt nukkua. Kuvassa kamut, huomaa tiukka haliote!