Jaakko ei vielä pääse ihan itse keittiön pöytätasoille, mutta osaa jo hienosti hyödyntää ihmisten jalat - farkkuja myöten on ihan hyvä kiivetä;) Kokonsa puolesta se ehkä jo pääsisi, mutta kuitenkin se arastelee hyppäämistä. Kova hinku kuitenkin ylöspäin olisi, sillä tasolla on ihan ykköslelu - PORKKANA! Sisareni on huovuttanut ja lahjoittanut sen minulle. Se on jonkinlainen muruharja, hieno sellainen! Valitettavasti vain se alkaa olla kohta entinen, sillä kuten kuvasta näkyy, se on suosittu... Jos ja kun Jaakko pääsee tasolle, se nappaa sen salamannopeasti suuhunsa ja pakenee porkkana suussa leikkimään, piiloon. Tietäähän se jo, että pois se otetaan.

Leoa se ei enää niin paljon innosta, mutta se puolestaan haalii huopapalloja suuhunsa ja tulee muiden kissojen luokse murisemaan: "Tää on mun, tähän ei kosketa! Mrrrrrrr..." Samaa murinaa kuullaan Leolta myös sydänkupin ääreltä, joten Jaakolle ja Kapelle ehdottomasti omat kupit! Tuntuu, että murina on kaikkein paras varoitus, ehkä parempi kuin puhallus; kun kissat istuvat tyttären iltapalavoileipien vieressä tassut ja kynnet  valmiina nappaamaan kinkusta tai juustosta, murisee tyttäreni matalasti. Eipä lähde tassu liikkeelle!