Kape Kaputsiini Gabriel Kapeli Kapsutin täyttää tänään 18 vuotta ja voi hyvin!

Juhlapäivän kunniaksi pieni valokuvamatka menneisyyteen.

Kaikki alkoi tietenkin Mayasta ja Vinskistä. Kuvassa on myös Kapen eno Musi - tässä järjestyksessä kuvassa (kaikki lapsuuskuvat ovat Sirpan ottamia. Kiitokset Sirpalle uusista vanhoista kuvista!).

Kapessa on isän näköä mutta Musin väritys.

Tässä äiti Maya, Kape ja Mikael, velipoika. Kumpi on Kape? :) Toinen näistä oli meille ja pitkäksi ajaksi.

..ja vauva-Kape vielä kasvattajan luona. Voi, miten pieni! Tuo ilme on kyllä tuttu...

Mä lähen tästä kohta! Mitähän keksis?

Minulle Kape tuli tämänkokoisena opiskelijaboksiin. Se oli varsinainen riiviö! Se osasi hypätä ilmaan sormia napsauttamalla.

Kapella oli lyhyt näyttelyura, joka katkesi lähinnä korpeen muuttamisen vuoksi. Tältä se näytti nuorukaisena: tiiviit kiharat ja superpunainen turkki. Se ei paljon stressannut näyttelyissä vaan heittäytyi häkin päälle selälleen rapsutettavaksi.

Vanhat pojat (ja tyty): Kape, Mäkä, Momo ja Safira. Tällainen sylinvaltaus oli hyvin tyypillistä näille pojille ja Safira-tytöllekin joskus. Kape on sitten viimeinen näistä ikimuistoisista pojista. Kapen jälkeen yksi aikakausi loppuu.

Uusia kuvia parin päivän takaa. Ikä alkaa jo näkyä. Meidän oma vanhus. Tassut vähän vinksinvonksin, karva sekaisin, mutta (useinmiten) tässä maailmassa kuitenkin. Kyllä, dementia vaivaa joskus.

Pisamat lisääntyvät vuosi vuodelta. Nyt on jo mustaa huulipunaankin. Kape katsoo vakaasti kohti, viisaana ja tyynenä, nykyisin.

-Mikäs noin laulattaa?

-No, mulla on synttärit!

Kapsu on laihtunut paljon, mutta syö vielä kohtalaisen hyvin ja säännöllisestikin. Suurimman osan päivästä se nukkuu, yleensä Jaakon kanssa samassa kopassa. Aamiaiselle se ei aina jaksa nousta, mutta keskipäivällä se huutaa jo topakasti ruokaa. Ja illalla sitten pitää etsiä se syli, jossa saa rapsuja ja silityksiä. Yöt nukutaan sitten minun kainalossani. Unileluni.

Tästä me muistamme Kapen aina: se kapuaa syliin ja alkaa kehrätä. Usein se mussaa (leipoo) ja lopuksi kellahtaa selälleen ja ojentaa koko mahansa rapsutettavaksi. Yhä.

Kapen kanssa me ollaan jo niin tuttuja, että välillä tuntuu, että se ymmärtää jo ajatuksetkin. Ja päinvastoin: kommunikaatio sen kanssa on helppoa ja vaivatonta. Tällainen suhde syntyy vain ajan kanssa.

Vuosia alkaa Kape-herralla olla jo niin paljon, että me emme enää laske päiviä, viikkoja ja kuukausia vaan olemme tyytyväisiä jokaisesta terveestä päivästä. Ja toivomme niitä ainakin muutaman lisää. Kiitos Irikselle tästä hienosta kissakaverista, jonka olemme saaneet oppia tuntemaan!