Alkava kevät on ollut hiljaista. En ole neulonut juuri yhtään: uusi flunssa iski päälle ja työhommat kuormittavat iltaisinkin. Jahka se tästä... lumien myötä häipyi flunssa ja neulomisintokin varmaan taas palannee.

Aloitettu on. Kyllä se valmistuu. Ihan oikea neule se on, mutta vaikea ehkä tunnistaa tuosta.


Harusta tilasin valokuvakirjan, etteivät kaikki kuvat häviä joskus bittiavaruuteen. Niitä oli paljon! ja kuitenkin aika vähän. Kuvien valitseminen oli aikamoista surutyötä. Tyttären kanssa keksittiin sitten tekstit.
 Tästä kuvasta pidän paljon:



Haru kurkistaa ulos mökin oven ikkunasta.

Nyt alkaa jo olla hauskoja muistojakin. Nyt voi jo muistella kivoja juttuja ja nauraakin.



Välillä iskee ontto olo, mutta sehän kertoo vain, että toinen oli tärkeä.

Täplikset ovat palanneet arkeen ja riehuvat keskenään. Jaakko etsii ehkä eniten omaa rooliaan. Se ei tiedä, pitäisikö sen leimautua kunnolla minuun vai sittenkin Leoon.



Missä Leo, siellä Jaakko. Tämän parivaljakon erottaminen olisi suorastaan rikos! (Jaakolla ei yhä ole viiksiä - Leo puree ne pois.)

Täplisten kanssa käytiin eläinlääkärilläkin hakemassa vuotuiset piikit. Kaikki oli ihan kunnossa, mitä nyt Jaakon hampaissa huomattiin vähän ienten vetäytymistä. Ja siltä kuulemma puuttui hampaita! Ell sanoi, että ne luultavasti ovat puuttuneet aina. Jaakko on raksunsyöjä, ja kyllä mie ihmettelin. Odotin, että Leolla olisi huonommassa kunnossa hampaat, mutta ei, vähän plakkia vain.

Hyvähampainen, mutta töhnäkorvainen kissa.



Leon korvat tutkittiin, koska välillä sen korvissa on tummaa vahamaista vaikkua. Ei löytynyt pieneläimiä eikä hiivaa kuin pari solua koko näytteestä. Varmuuden vuoksi ell suositteli kuitenkin kuuria hiivaa vastaan.

Kyllä me välillä mätkitäänkin toisiamme! Tämä on hupia!



Täältä katselen, mitä on tulossa. Mamma sanoi, että ootahan. Ja ole sitten kiltti.
Ainahan minä.


Oikein iloista vappua kaikille!