Ennen Leoa ja Jaakkoa meillä oli monta pitkää vuotta kolme kissaa: Mäksy, Momo ja Kape. Elelimme yhdessä noin 16 vuotta.  Mäksystä kerron joskus myöhemmin. Momo (Momosan Kimochi) oli se, joka otti Leon vastaan ja hoiti sitä ahkerasti - vaikka olikin kollikissa. Momo oli aiemmin hoitanut myös Arhantin Safiraa, joka kuoli jo 8 vuoden iässä. Siitä oli tarkoitus tulla kissalan kantaäiti. Se oli kaunis ja hoikka kermanvärinen kaunotar, joka kuitenkin oli aika sairastelevainen ja arka. Safira rakasti vain Momoa.

Momo oli hieno ja rakastettava iso suklaanaamioinen simsku. Sen suvussa oli San-T-Reetä ja Dama Damania, taisipa olla joku Kattilan kissakin.  Se ei kuitenkaan ollut näyttelykissa, sillä sen silmäluomet olivat ahtaat ja alttiit tulehtumaan. Sen ruokahalu oli legendaarinen: kerran se söi melkein kokonaan Sheba-purkin kannen ja levitti myös lettujauhepussin ympäri keittiötä. Se ei todellakaan ollut ihan pieni simsku vaan ISO ja ihana, lihava.  Taisi se pari kertaa pudota vessanpönttöönkin.  Sillä oli suuri sydän ja kehräävä luonne. Jaakkoa  se ei koskaan tavannut. Momo kuoli vajaa 17 vuoden iässä joulukuussa.

Vanhoista kissoista meillä on enää Kape, joka onneksi on jo ihan pikkuisen parempaan päin. Se syö jo vähän! Leon häntäpatti on vihdoinkin riemuksemme ruvennut pienenemään.