Ei mitään valmista. Pelkkiä aloituksia, joita tulisi lisääkin, jos yhtään antaisin itselleni periksi. Mikään aloituksista ei ole ollut niin inspiroiva, että olisin ehdottomasti halunnut tehdä sen ensin valmiiksi. Niin kuin yleensä.

Mutta puseron parissa olen pyörinyt. Malli on uusimmasta Modasta, ja se on helppo: ainaoikein reunassa, muutoin sileää, mutta kauluksesta tulee iso lörppö pitsikaulus. Tämä on ehkä niitä neuleita, jotka pitää tehdä niin kuin pidettäväksi, koska sellainen puuttuu.

Mutta puuduttavaa. Vaikka periaatteessa tämä pusero valmistuisi nopsasti, on ollut kuitenkin takkuista. Cacao (lenkkialpakkaa) on ärsyttävää neulottavaa, koska puikko takertuu helposti lenkkeihin.

Mutta kevyt tulee, ja ilmava.

Yhdessä vyyhdessä on 500 metriä ja ensimmäinen vyyhti on vasta menossa. Valmista on jo takakappale, ja etukappale on jossain 10 cm:ssä. Hoh hoijaa silti.

Sitten Ampiine lähetti artikkelin Mervi Pasasesta (blogi Hibernaatio), joka on innostunut muinaisista ompelutekniikoista ja käsitöistä. Miehän etsin heti Ampiinen tekemän superkauniin kinnasneulan ja rupesin tekemään kissapipoa, sitä neliömallia.

Mutta, mutta.  Ei ole käsialani ihan kohdillaan vielä . Ja sitten se jatkuva langan jatkaminen ja letittäminen on todella rasittavaa ja hidasta! Vaikka neuvojen mukaan sitä pitempää lankaa kuljetinkin.

Hiiri on pitämässä peukalolla pidettäviä silmukoita oikeassa järjestyksessä. Jospa se tästä nyt lähtisi... Jaakko haluaisi ehkä hiirensä takaisin pian. Pitänee jatkaa.

Mutta sitten muistin nämä langat:

Ostin nämä luonnonväreillä värjätyt langat joulumarkkinoilta. Vihreä on värjätty mäkikuismalla. Voi, kun nuo sävyt ovatkin kauniita. Kerät eivät ole kovin isoja, mutta jotain kirjoneuletta pitäisi suunnitella.

Langoista päästäänkin sitten näpsästi uuteen sny-kierrokseen. Osallistun siihen minäkin.

Ja olisiko tämä sitten lopussa oleva kissakevennys:

Haru sammuneena sohvalle. Mahansa täyteen saatuaan tämä pieni punakuono nukahtaa silmänräpäyksessä. Syvissä unissa ei tyylipisteitä jaeta.