Viikolla valmistui takuulla (?) viimeinen ja ties mones Revontuli-huivini. Olen ilmeisesti aika ihastunut tuohon huiviiin ja malliin, kun se kummittelee neuleissani tuon tuostakin. Mutta nyt - ei enää Revontulta.

Vironvilla vain jotenkin halusi tulla huiviksi, vaikka sen neulominen olikin jo lopussa lievästi puuduttavaa. Mutta tätä huivia varten lanka oli hankittu ja tähän se päätyi. Niih.

Jaakko, vanha linssilude, aina paikalla.

Keriä meni kaksi (a 100 g) ihan niin naftisti, että viimeisillä riveillä jännitin, mahtaako lanka edes riittää. Kokoa on ja väriä on. Ehkä odotin jotenkin hillitympää väritystä, mutta tässä huivissa revontulet ovat tosiaan paikoillaan. Ja väritys viittaa selkeästi saamelaiskulttuuriin, joten ei ehkä sittenkään hassumpi väritys.

Tytär tässä esittelee ja antoi hyväksynnän muutenkin, joten mustan kanssa tämä huivi päätynee pakkaspäivien sisävaatteksi ja muulloin, kun siltä tuntuu, se saa olla takin päällä, kaulassa lämmittämässä.

Vähän pitemmällä valotusajalla värit alkoivat hehkua. Kumpikaan kuva ei tuo värejä oikealla tavalla esille.

 

Viikon murheenkryyni on ollut Harutsi, joka on ollut kipeä.

Emme tienneet, mikä sillä on. Kuten kesälläkin, se juoksi paniikissa taloa ympäri, oli hyvin hermostuneen ja kivuliaan tuntuinen, turkki värisi, se nuoli itseään pakonomaisesti, välillä puri jalkaa ja kylkeä eikä siihen saanut koskea. Kuitenkin se söi ja joi. Tässä vaiheessa hiekkisasioista ei ollut vielä selvyyttä. Käykö se hiekkiksellä?

Mikä sillä oli? Oliko se syönyt jotain sopimatonta, oliko turkkiin tippunut jotain kummallista (hammastahnaa? pesuainetta saunasta?), onko sillä hermostollisia ongelmia? Mahavaivoja? Mutta kun se syö... kaktuksen piikkejä? Onko se ryökäle käynyt kukissa? Mutta miksi se välillä on normaali? Selkä - onko selässä jotain??

Haru pieni pakeni pahviroskiskassiin kodinhoitohuoneen nurkkaan. Piiloon. Ei saa tulla. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Aamulla soitin ell:n pieneläinhoitajalle, jolta pyysin neuvoa. Hetken kuunneltuaan hän arveli, että syynä voivat olla anaalirauhaset.

Täh? Kissalla? Koirista olin kuullut, mutta että kissoillakin .. mutta miksipä ei. Tutkin vähän nettiä, ja Youtubesta löytyi jopa video kissan anaalirauhastan tyhjentämisestä. Linkissä tuo kissa on kyllä oudon rauhallinen. Nettikeskusteluista selvisi, että hyvinkin... Ihan älyttömän ammattitaitoinen oli tämä pieneläinhoitaja, joka sekavsta selostuksestani teki diagnoosin.

Seitsemän kissaa minulla on ollut yhteensä, nykyiset mukaan laskettuna, eikä kellään ole ollut tätä vaivaa.

Mutta että itse vai ell? Yritin, mutta ei tullut mitään. Meidän aina niin kiltti Haru teki selväksi, että et muuten koske. Tässä maakunnassa on mahdollista, että eläinlääkäriä ei vaan saa virka-ajan ulkopuolella. Yksi oli lomalla ja kunnallinen päivystys ties missä... mutta Saila, Harun kasvattaja,  vain puhelimen päässä! 

Saila ehdotti homeopaattisia lääkkeitä, ja niillä sitten lähdettiin, kunhan niitä ensin saatiin käsiin. Oli muuten viimeinen purkki Hepas Sulfuria kaupassa. Hartsi oli tässä välissä käynyt hiekkiksellä ja olo oli vähän parempi, mutta vielä se ryntäili. Kuuri tehtiin Sailan ohjeiden mukaisesti, ja nyt näyttää jo hyvältä. En tiedä, voivatko ne rauhaset tyhjentyä sitten normaalistikin hiekkiksellä käynnin yhteydessä (siis normaalisti ne tyhjentyvät, tätä vaivaa ei ole), mutta kaikenlainen riuhtominen ja venkoilu on loppunut. Nyt odotellaan, oliko tämä tässä vai mennäänkö ell:lle tyhjennykseen.

Mutta suurkiitos Sailalle! Oli homppujen kanssa niin tai näin, mutta Harun kivut loppuivat. Se riittää mainiosti minulle. Ja ilmeisesti tämä voi uusia, ja tiedän kyllä, miten seuraavan tapauksen sattuessa heti toimin!