Karkki on tuonut elämää tähän taloon. Olisihan se pitänyt muistaa, millaisia nuoret kissat ovat: aina jotain häsläämässä. Silti sen energisyys ihmetyttää.

Kukaan meidän kissoista ei ole ollut juurikaan kovin kiinnostunut kasveista ja kukista, mutta taisi nyt uusi lehti kääntyä. Aina kun silmä välttää ja on tylsää, Karkki menee kuistille hoitamaan kasveja. Se tonkii, kävelee pienenkin purkin mullassa ja kerää kuivat lehdet suuhunsa. Aamuisin olemme saaneet ihastella hortonomimme tassun aikaansaannoksia.



Kuvassa hoidon tarpeessa on kiinanruusu, jota Karkki hoitaa ja tutkii loppumattomalla kiinnostuksella ja antaumuksella.

Onneksi Jaakko on opettanut, mihin kuisti on hyvä: tirppi-tv näkyy hyvin ja samalle jakkarallekin sopii istumaan (jos toinen ei ole Leo). Puuttuu vain, että hännät olisivat solmussa, niin hyviä kavereita ollaan.



Jaakko ja Karkki ovatkin todellisia kavereita. Jaakkoon on tullut vauhtia Karkin tulon myötä. Illalla laitetaan maton ryttyyn ja koriste-esineet uuteen järjestykseen. Kaikkeen Jaakko ei kuitenkaan lähde mukaan. Verhotangot on pitänyt kiristää ja lelut käydä läpi, ettei mitään vahinkoa sattuisi. Yksi kuminauhapanta on laitettu tyttären harmiksi uuteen kuosiin. Ihan itse Karkki sen löysi vessan pöydältä...

Karkkimainen ilme. Mitä tässä nyt keksisi?



Sopeutuminen on mennyt hyvin. Leo katselee vähän kauempaa, mutta Karkki yrittää silti päästä lämpimän ison kissan syliin. Normaali elämä alkaa palautua, hiljalleen. Harua on ikävä, mutta meillä on ainakin pieni pala siitä muistuttamassa sinisistä silmistä ja hellyydestä ja aivan liian lyhyestä elämästä. Siitäkin tulee kuitenkin vähitellen hyvä muisto.

Neljä kissaa.